maison Viehko

Havukranssihommia...

Share |

Sunnuntai 20.11.2016 klo 22:28 - Anna


Havu tuoksuu nenään ja antaa jo vähän joulufiilistä...

Meidän kellaripajassa on hallittu kaaos, kun vuoropäivinä väsään siellä himmeleitä ja toisina kransseja. Käytiin juuri sunnuntain kunniaksi ulkona syömässä ja ai että kun hävetti pihkaiset sormet! Vaikka kuinka hinkkaa ytyllä pesuaineella ja sokerilla (kuorii) niin jälkiä jää!

Vuorokauden keskilämpötila on jo sellainen, että havukransseja,- palloja, -köynnöksiä ym. voi alkaa asetella ulos somisteeksi! Esimerkiksi mänty ja mustikanvarvut kestävät kivasti ihan loppukevättalven aurinkoisiin päiviin saakka vehreinä, kun saavat olla ulkona.

havukranssi_Huurre_22.jpg

Räpsin mallikuvia kransseista, ja katsokaas kuinka ihanan vanhan oven löysin vihdoin taustaksi! Ovi on aivan vinksin vonksin oikealle vino,  sen täytyy olla painunut vuosikymmenten saatossa rakennuksen mukana tuohon malliin. Onni, että se on saanut olla sisustuskäytössä viimeiset vuodet sisätiloissa edellisellä omistajalla, niin se on myös kuiva ja tuoksuton!

Aina maaseudulla nähdessäni upeita vanhoja pihapiirejä, haaveilen pääseväni niiden aittoihin ja ullakoille tonkimaan ja löytämään vastaavia aarteita...

Ovenkahvaa myöten ovi on minun silmääni aivan mahtavan kaunis. Ja kuten aina, ehdottoman tarpeellinen meille, hihih.

harmaaksi_patinoitunut_ovi.jpg

Joulukuusta en ihan vielä hanki, mutta talvista tunnelmaa enteilee huonekuusi (Araucaria). Se pysyy elossa vähän huolettomammankin kastelijan hyppysissä. Sopivan rouheaa ruukkua ei löytynyt, niin pistin sen elelemään samovaariin!

Huonekuusi_samovaarissa.jpg

Kuulkaas muistattehan; jos Sinulla on kranssin tms. tarvetta, niin Viehkosta voit tilata kaikki talviset havutyöt! Lahdessa ja lähialueella kuljetus onnistuu allekirjoittaneen omien menojen mukaan, ja hakeakin toki voi!

Tilauksen voi tehdä www.viehko.fi:n ota yhteyttä lomakkeella, viehkon facebookissa https://www.facebook.com/viehko.verraton/ , puhelimitse tai vaikka sähköpostilla viehko.verraton@gmail.com

Avainsanat: havukranssi, ovikranssi, myytävänä, jouluinen, talvinen, vanha ovi,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini